 |
 
Juoksa
Bikku
Juoksa Lilja-Hillevi
Isä on lähes
10-vuotias harmaaparta, joka on menestynyt näyttelyissä vieläkin, on
saavuttanut mm. useita kaikkien rotujen näyttelyiden BISvet.
-sijoituksia. Bikku taitaa olla voitokkain veteraani lappalaiskoirissa
vuonna 2000.
Aina Bikkun elämä ei ole ollut juhlaa. 3-viikkoisena pentuna sillä ei
pysynyt ruoka sisällä, joten veimme sen varjoainekuvaukseen. Siellä
todettiin Bikkulla olevan ruokatorvenlaajentuma, joka joko paranisi tai
pahenisi koiran kasvaessa. Pari kuukautta teimme sille ruuan
tehosekoittimella ja oireet loppuivat, joten uskalsimme myydä sen
puolivuotiaana. Emme suositelleet sitä jalostuskäyttöön, koska
velipojat olivat terveitä ja käytettävissä. Bikkua käytettiin
kuitenkin, ja jopa sisarentyttärellä. Ruokailuongelmista ei ole
kantautunut korviimme tietoa. Mm. Kivimannun-, Iresa- ja Q-kan kennelit
ovat käyttäneet Bikkua ja/tai sen poikia. Ilmoitelkaahan jos tiedätte
ongelmista. Veljekset ovat jo
iällä ja Bikkun nykyinen omistaja halusi saada omasta koirastaan pennun,
koska pitää Bikkun luonnetta loistavana, eikä ulkonäkökään ole
paha. Emä
asustaa Toijalassa sijoituskoirana, harrastaa myyränkaivuuta ja kesäisin
kullankaivuuta Lapissa, Hangasojan maisemissa. Lilja on käynyt kaksi
kertaa näyttelyissä: ensin Kari Järviseltä kakkonen karvattomana, ja
erikoisnäyttelyssä Marja Talvitieltä ykkönen. Lilja
on ollut sulhasistaan tarkka, kaksi aikaisempaa astutusta kokemattomalla
klopilla on epäonnistunut, mutta vanha herra miellytti Liljaa niin että
syntyi 3 potraa poikaa ja 3 pirteää plikkaa.
X-pentueen sukutaulu
|
isä: KANS&FIN&EST MVA,
MV -94
Juoksa Bikku
|
FIN
MVA
Juoksa Aaretti |
KANS&FIN&EST
MVA 91 -92, ESTV -93, PLsg -93
Velho (silmätark. terve) |
Cranefeld's
Urpu
(silmätark. terve) |
FIN
MVA
Nilla |
Eppu |
erikoisnäyttelyn
ROP -86 (16 porokoiraa)
Mirkku |
|
emä:
Juoksa Lilja-Hillevi
(silmätark. 09/2000, terve)
|
FIN
MVA
Lumiturpa Ceveri
(silmätark. terve) |
Mikälie
Fiasko |
Myllykosken
Arita
(silmätark. terve) |
| Tepa |
Rulle |
| Viku |
|
|